Pyöröhirsituotteet, parhaasta pohjoisen puusta
Hei.
Olen yrittäjä Raimo Puolakanaho, RoihuPuun perustaja.
Valmistan lähialueen kestävästä puusta pyöröhirsisiä ulkorakennuksia, kalusteita ja sisustustuotteita.
ALKU – Metsästä kaikki lähti
RoihuPuu perustettiin vuoden 2016 lokakuussa vuosia kestäneen pyöröhirsiharrastuksen innoittamana. Kaikenlaiset puutyöt ovat tuoneet aina rikkautta elämääni mutta varsinainen ajatus pyöröhirsien valmistukseen syntyi loppusyksyllä 2010 Pohjois-Suomalaisessa mäntymetsässä.
Kestävä ja kaunis materiaali sekä halu oppia ja keksiä uutta antoivat loppusysäyksen yrityksen perustamiseen.
RoihuPuu sai nimensä elokuun iltanuotiolla Kiiminkijoen rannalla, kun nuotion roihu ja ympärillä olevat Roihulyhdyt toivat hienon tunnelman hämärtyvään iltaan.
NYT – Pikkutukista hirsituotteiksi
RoihuPuu toimii Oulun pohjoispuolella, Kiimingin Alakylässä.
Yrityksen perusajatuksena on valmistaa lähialueen puusta laadukkaita ja kestäviä tuotteita asiakkaiden tarpeisiin.
Yritys nojaa vahvasti perinteisiin hirsirakentamisen menetelmiin, samalla uusia ajatuksia luoden. Välillä palataan sahan kanssa puun juurelle ja välillä CNC-koneen säätimille.
TULEVAISUUS – Puusta pitkälle
RoihuPuun tuotteet kestävät aikaa niin laadukkaan designin, materiaalin kuin valmistusmenetelmienkin puolesta. Kestävyys tarkoittaa meille myös kestävän kehityksen periaatteiden noudattamista toiminnassamme.
RoihuPuu tarjoaa pohjoisen upeista raaka-aineista huolella valmistetuilla tuotteilla asiakkailleen lisäarvoa asumiseen. Tuotteemme sopivat käytettäväksi niin kotona kuin vapaa-ajan asunnoillakin.
Terveisin, Raimo